Saksassa on KUUMA. Ja KOSTEA. Mä vietän mun viimisiä saksa-päiviä loman merkeissä tällä hetkellä serkun parvekkeella ihmeellisen oranssin parvekesuojakankaan alla - olo on siis kuin teltassa. Paitsi ei oo ötököitä ja se on hyvä.
Tänään mä oon extraonnellinen, vaikka oonkin kuluttanut taas liikaa rahaa. Mutta ei se haittaa, mulla on nimittäin ollut maailman paras päivä ! Mun veli on täällä lomalla kahen kaverinsa kanssa ja hän ja minä ollaan tänään mm. shoppailtu yhessä, keskusteltu opiskeluista ja juotu yhdessä mun saksan ajan juomia - Düsseldorfin altbieriä ja Korn shotti (+kirpeä pulveri). Oli ihana näyttää mun kaupunki täällä ja mun veljen kanssa ! Miten voikaan olla näin onnellinen. Selvennykseksi vielä, ei olla ikinä oltu läheisiä ja aina vaan tapeltu, mutta nyt, NYT on asiat toisin !! Mä olen nauranut tänään hänen kanssaan.
Elämä on ihanaa.
Elämä on ihanaa.
On jotenkin hassua aatella, että tää mun 14 kuukauden seikkailu on pian ohi. Toisaalta mä oon sillain levollisen helpottunut, tää ei myöskään oo ollu mikään helpoin tie, nimimerkillä au pairit tietää mistä puhun. Siihen ei sen kummempaa kommentointia tarvita, ja siksi tavallaan oon myös onnellinen että tää loppuu, vaikka oonkin siitä surullinen. Tai haikea. Näitä tunteita lukee blogeista, kuulee ihmisiltä, miltä se tuntuu ja niin vaan se klisee on totta, että sen ymmärtää, kun siinä tilanteessa itse on. Sen voi tavallaan jollaan puolikkaalla tasolla ymmärtää, vähän niinkun teoriassa, jos vaikka ystävä kertoo, mutta ne tunteet käsittää todellisesti vasta sitten, kun on siinä tilanteessa itse - hyvästelemässä ystäviä, istumassa kantiksessa vikaa kertaa ja silmien kostuessa siitä tunneryöpystä, minkä kaikki tilanteet ja sanat ja teot siltä ajalta itsessä herättää.
Uuden alkaessa ihminen miettii mennyttä elämää, menneitä asioita ja paikkoja. Miten minä olen muuttunut, mitä olen saanut tästä käteen. Koska faktahan on se, että tälläiset luvut elämässä, niinkuin kaikki, mutta erityisesti itsensä likoon laittaminen täysin vieraassa ympäristössä kasvattaa ihmistä. En voi ees kuvailla, kuinka onnellinen mä olen siitä, että miten oon kasvanu ja kehittynyt tän vuoden aikana. Se pelokas tyttö, joka oli niin usein surullinen, ei enää oo kun lähes näkymätön muisto. Mä olin tosi pelokas erilaisia tilanteita kohtaan, enää en oo. Ehkä mä lähdin pakoon asioita, mutta huomasin jo jouluna, ettei oo mitään paettavaa. Asiat on järjestyksessä ja se tuntuu hyvältä. Saan taas tavallaan aslottaa alusta, ja toisaalta en kuitenkaan, mutta mua ei pelota eikä mua huoleta. Kyllä elämä kuljettaa ja omat päätökset ja intuitio ohjaa. Siihen uskaltaa luottaa jotenkin enemmän, että asiat järjestyy.
Mä niin haluan palata joku päivä ulkomaille. Ranska on ihan must, se on ollu haaveena pitkään eikä loitonnu mihinkään tän vuoden aikana. Ja ehkä olis hienoa mennä johonkin ihan erilaiseen maahan, missä kulttuuri ois ihan erilainen. Eurooppa on sillälailla turvallinen kuitenkin, vaikka siinä ei oo mitään vikaa, että on turvallinen.
Mun sisänen seikkalijani on vasta herännyt ja hyvin nälkäinen.
