Kuumankostean parvekeseuran tervehdys

Saksassa on KUUMA. Ja KOSTEA. Mä vietän mun viimisiä saksa-päiviä loman merkeissä tällä hetkellä serkun parvekkeella ihmeellisen oranssin parvekesuojakankaan alla - olo on siis kuin teltassa. Paitsi ei oo ötököitä ja se on hyvä.

Tänään mä oon extraonnellinen, vaikka oonkin kuluttanut taas liikaa rahaa. Mutta ei se haittaa, mulla on nimittäin ollut maailman paras päivä ! Mun veli on täällä lomalla kahen kaverinsa kanssa ja hän ja minä ollaan tänään mm. shoppailtu yhessä, keskusteltu opiskeluista ja juotu yhdessä mun saksan ajan juomia - Düsseldorfin altbieriä ja Korn shotti (+kirpeä pulveri). Oli ihana näyttää mun kaupunki täällä ja mun veljen kanssa ! Miten voikaan olla näin onnellinen. Selvennykseksi vielä, ei olla ikinä oltu läheisiä ja aina vaan tapeltu, mutta nyt, NYT on asiat toisin !! Mä olen nauranut tänään hänen kanssaan.

Elämä on ihanaa.

On jotenkin hassua aatella, että tää mun 14 kuukauden seikkailu on pian ohi. Toisaalta mä oon sillain levollisen helpottunut, tää ei myöskään oo ollu mikään helpoin tie, nimimerkillä au pairit tietää mistä puhun. Siihen ei sen kummempaa kommentointia tarvita, ja siksi tavallaan oon myös onnellinen että tää loppuu, vaikka oonkin siitä surullinen. Tai haikea. Näitä tunteita lukee blogeista, kuulee ihmisiltä, miltä se tuntuu ja niin vaan se klisee on totta, että sen ymmärtää, kun siinä tilanteessa itse on. Sen voi tavallaan jollaan puolikkaalla tasolla ymmärtää, vähän niinkun teoriassa, jos vaikka ystävä kertoo, mutta  ne tunteet käsittää todellisesti vasta sitten, kun on siinä tilanteessa itse - hyvästelemässä ystäviä, istumassa kantiksessa vikaa kertaa ja silmien kostuessa siitä tunneryöpystä, minkä kaikki tilanteet ja sanat ja teot siltä ajalta itsessä herättää. 

Uuden alkaessa ihminen miettii mennyttä elämää, menneitä asioita ja paikkoja. Miten minä olen muuttunut, mitä olen saanut tästä käteen. Koska faktahan on se, että tälläiset luvut elämässä, niinkuin kaikki, mutta erityisesti itsensä likoon laittaminen täysin vieraassa ympäristössä kasvattaa ihmistä. En voi ees kuvailla, kuinka onnellinen mä olen siitä, että miten oon kasvanu ja kehittynyt tän vuoden aikana. Se pelokas tyttö, joka oli niin usein surullinen, ei enää oo kun lähes näkymätön muisto. Mä olin tosi pelokas erilaisia tilanteita kohtaan, enää en oo. Ehkä mä lähdin pakoon asioita, mutta huomasin jo jouluna, ettei oo mitään paettavaa. Asiat on järjestyksessä ja se tuntuu hyvältä. Saan taas tavallaan aslottaa alusta, ja toisaalta en kuitenkaan, mutta mua ei pelota eikä mua huoleta. Kyllä elämä kuljettaa ja omat päätökset ja intuitio ohjaa. Siihen uskaltaa luottaa jotenkin enemmän, että asiat järjestyy. 

Mä niin haluan palata joku päivä ulkomaille. Ranska on ihan must, se on ollu haaveena pitkään eikä loitonnu mihinkään tän vuoden aikana. Ja ehkä olis hienoa mennä johonkin ihan erilaiseen maahan, missä kulttuuri ois ihan erilainen. Eurooppa on sillälailla turvallinen kuitenkin, vaikka siinä ei oo mitään vikaa, että on turvallinen.

 Mun sisänen seikkalijani on vasta herännyt ja hyvin nälkäinen.

Onnellinen ja vahva

Oon alottanut tän tekstin viimesten kuukausien aikana niin monta kertaa.

Syy, miks mä en oo postannu on se, että oon halunnut tän tekstin saada ulos jo niin kauan, mutta en osaa laittaa näitä sanoja paperille.. Jo joulukuusta lähtien mun ajatukset on olut sekasemmat kun koskaan aikasemmin, enkä osaa jäsentää niitä paperille.

Järkevin, mitä oon saanut aikaseks oli varta vasten blogiin tarkotettu teksti, jonka kirjotin pari viikkoa sitten iltajunassa.

"Oon yrittäny jo pidemmän aikaa ja monen monta kertaa muodostaa mun viimeaikojen ajatusmyskystä jonkinnäköstä tekstiä, joka kiteyttäis kaiken sen, mitä mun ajatuksissa tapahtuu.

Istun tällä hetkellä junassa Münchenistä lähteneessä junassa määränpäänä Wien. Aamulla oon noussut seiskalta, kymmeneltä lukinnut kotioven ja treffanut Nikin Düsselin HBF:lla ennen astumista ekaa kertaa ikinä ICE-junaan (oli muuten tosi mukava matkustaa sillä !) Ostin siis kaks viikkoa sitten ex tempore liput mun sukulaisten luo pääsiäiseksi.

Täällä on ihana vapaus, joka ylittää maiden rajat ja on antanut mulle turvallisen keinon ottaa ensiaskeleet tulevaisuuteen, sekä tässä että nyt, että huomenna ja puolen vuoden päästäkin. Varmaa on tällä hetkellä vain se, että heinäkuun alussa suunnaksi otetaan Suomi ja otetaan kaikki irti mulle rakkaasta Suomen kesästä ja niistä ihmisistä, ketä oon kaivannu täällä Saksassa olon aikana. Mitä tapahtuu ensi syksynä ja missä, on vielä auki. Jos mä ensi syksynä jään Suomeen, niin en ainakaan lopullisesti. Eurooppa kiehtoo, innostaa ja avartaa. Saan siitä ja näistä ihmisistä ja kulttuurista jatkuvasti inspiraatiota.

Kun toisella käytäväpuolella oleva tyttö astu junaan, bongasin hänen matkalaukkuunsa kiinnitety tarran "I <3 Europe" ja tajusin, että toihan on just mun tarra ja se juttu. Mä rakastan matkustamista ja tää täällä olo on vielä selkeemmin avannu miksi mä rakastan olla täällä ja tätä maata, niitä maita joissa oon ollu. Älkää ottako mua väärin, mä rakastan Suomea ja se tulee aina oleen mulle se paikka, maa ja ympäristö, josta mä tuun ja mun juuret tulee oleen , mut on piirteitä ja asioita, mistä mä pidän enemmän täällä ja tuntuu enemmän mun tyylisiltä tavoilta hoitaa asioita. Mä rakastan sitä, että vaikka Düssel on ruma, niin se on SUURI, ja kuka vaan mahtuu sinne, on oma ittensä ja kaupunki on täynnä niin paljon erilaisia ihmisiä.

Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: ihmiset. Mun kokemuksien mukaan täällä ollaan auttavaisia, kohteliaita ja ystävällisiä. Jos oot kaupungilla kartan kanssa, kestää hyvin vähän aikaa, kun joku on jo tarjoomassa apuansa ja sulle tullaan juttelemaan. Jos puhuu englantia, usein joku kysyy mistä on kotosin, vaikka olis "vaan" utelias. Asiakaspalvelijoist löytyy sit taas molempia : töykeitä ja työhönsä tympääntyneitä ja himu ystävällisiä ja avuliaita. Ja täällä on paljon (ainakin omasta mielestä suhteellisesti paljon enemmän kuin Suomessa) eri kulttuureista a maista tulleita, joiden kanssa on ihana viettää vapaa-aikaa ja mennä vaikka kahville ja vaihtaa kokemuksia mitä erilaisimmista asioista.

Mulle täälä on tuntunut helpommalta kuin Suomessa, ja oon pitkään miettinyt syytä siihen, miks musta tuntuu siltä. En oo varma viälkään, osaanko jaotella kaikki syyt ja seuraukset tilanteeseen liittyen. Johtuuko se siitä, että täällä sai tavallaan alottaa "puhtaalta pöydältä" vai onko asia oikeasti niin, että täällä on helpompaa ? Suomessa mun kokeman mukaan on sellasia "näkymättömiä rajoja ja muureja", jotka tavallaan rajottaa ja ohjaa sun esim. sosiaalist kanssakäymistä. Vai onko se siitä kii, et täällä ne"rajat" on matalemmat ja ero Suomen ja Saksan välillä on se helppous ?

Ei elämä, oli sen tapahtumapaikka mikä tahansa, oo vaan ruusuilla tanssimista, eikä se myöskään oo ollu sitä täällä. Oon monet kerrat itkeny, ku on tuntunu vaikeelta tai on tapahtunu jotaa surullista, ja halunnu vaa et siin olis jok ketä vaan ottais sua kädestä kii, halais ja sanois et kaikki järjestyy kyllä, mut se ei oo enää samanlaist kun se oli Suomessa.  Täällä annan ittelleni luvan siihen, et joskus tuntuu pahalata ja se on ihan okei, mut sit seuraavana päivänä otan taas positiivisen asenteen ja mietin, mitä kaikkee hyvää mun elämässä on ja mistä saan olla kiitollinen."

Tän verran ehdin kirjottamaan, enne ku juan saapu Wieniin. Pääpointtihan nyt on se, että mä oon täällä tosi onnellinen. Ja paljon vahvempi.. Vaikka oon aika herkkä ja kyyneleet purkautuu silmissä jo sillon ku katon telkkarista, kun joku lempparihahmo vaikka kuolee, niin oon myös uskaltanu alkaa tekeen päätöksiä perustuen mun omaan hyvinvointiin, enkä siihen et no mulla on paha olla mut pelkään et toiseen sattuu.

On vapauttavaa sanoa olevansa onnellinen.
Se kun tuntuu vaan niin hyvältä.

Komm ich trag dich durch die Leute

13 astetta, vihreetä.
Puuskanen tuuli.

Märät lenkkarit.

Muutama kymmen jakkihärkää.

Avarat pellot.

Tältä näyttää tammikuu tänään. 

 Kun aurinko laskee taivaanrannan taa, mä mietin mennyttä ja tulevaa aikaa. Seittemän ja pual kuukautta sitten mä lähdin Suomesta. 

Abeilta loppuu näihin aikoihin lukio. Jos tää aika, tää vuosi, tää lähes kaheksan kuukautta, on oikeesti mennyt näin nopeesti, niin mä haluun miettiä mitä hyvää siinä on ollu ja mitä kaikkea mä haluan tehdä. Ajatukset tulevaisuuden suhteen on selkeytyny, uusia unelmia on syttyny ja päätös palata takasin Suomeen kesällä on tehty. 

Helpottaa. 

Mua helpottaa tunne päätöksenteosta.

Samalla mä oon innoissani, innoissani kaikesta siitä, mitä mulla on edessä. Mä haluun ottaa kaiken irti mun viimesestä viidestä kuukaudesta täällä, haluun matkustaa, haluun nähdä mun sukulaisia, haluun käydä uusissa paikoissa, haluun kävellä ympäriinsä, haluun kirjottaa, haluun ottaa paljonpaljon valokuvia, haluun nauraa ja mä haluun ottaa kaiken irti tästä ajasta mitä mulla on jäljellä täällä tältä erää. mä oon superinnoissani asioista, tästä vuodesta, aikasesta keväästä, kirjoista. Mulla on paljon kerrottavaa, paljon kirjotettavaa. 

Jos joku on mun ehdoton SAKSA-kappale, se on tää aivan järjettömän hyvä "Tage wie diese". Tää on myös mun Saksa-tyttöjen, Essin ja Lillan ja mun kappale<3