Oon alottanut tän tekstin viimesten kuukausien aikana niin monta kertaa.
Syy, miks mä en oo postannu on se, että oon halunnut tän tekstin saada ulos jo niin kauan, mutta en osaa laittaa näitä sanoja paperille.. Jo joulukuusta lähtien mun ajatukset on olut sekasemmat kun koskaan aikasemmin, enkä osaa jäsentää niitä paperille.
Järkevin, mitä oon saanut aikaseks oli varta vasten blogiin tarkotettu teksti, jonka kirjotin pari viikkoa sitten iltajunassa.
"Oon yrittäny jo pidemmän aikaa ja monen monta kertaa muodostaa mun viimeaikojen ajatusmyskystä jonkinnäköstä tekstiä, joka kiteyttäis kaiken sen, mitä mun ajatuksissa tapahtuu.
Istun tällä hetkellä junassa Münchenistä lähteneessä junassa määränpäänä Wien. Aamulla oon noussut seiskalta, kymmeneltä lukinnut kotioven ja treffanut Nikin Düsselin HBF:lla ennen astumista ekaa kertaa ikinä ICE-junaan (oli muuten tosi mukava matkustaa sillä !) Ostin siis kaks viikkoa sitten ex tempore liput mun sukulaisten luo pääsiäiseksi.
Täällä on ihana vapaus, joka ylittää maiden rajat ja on antanut mulle turvallisen keinon ottaa ensiaskeleet tulevaisuuteen, sekä tässä että nyt, että huomenna ja puolen vuoden päästäkin. Varmaa on tällä hetkellä vain se, että heinäkuun alussa suunnaksi otetaan Suomi ja otetaan kaikki irti mulle rakkaasta Suomen kesästä ja niistä ihmisistä, ketä oon kaivannu täällä Saksassa olon aikana. Mitä tapahtuu ensi syksynä ja missä, on vielä auki. Jos mä ensi syksynä jään Suomeen, niin en ainakaan lopullisesti. Eurooppa kiehtoo, innostaa ja avartaa. Saan siitä ja näistä ihmisistä ja kulttuurista jatkuvasti inspiraatiota.
Kun toisella käytäväpuolella oleva tyttö astu junaan, bongasin hänen matkalaukkuunsa kiinnitety tarran "I <3 Europe" ja tajusin, että toihan on just mun tarra ja se juttu. Mä rakastan matkustamista ja tää täällä olo on vielä selkeemmin avannu miksi mä rakastan olla täällä ja tätä maata, niitä maita joissa oon ollu. Älkää ottako mua väärin, mä rakastan Suomea ja se tulee aina oleen mulle se paikka, maa ja ympäristö, josta mä tuun ja mun juuret tulee oleen , mut on piirteitä ja asioita, mistä mä pidän enemmän täällä ja tuntuu enemmän mun tyylisiltä tavoilta hoitaa asioita. Mä rakastan sitä, että vaikka Düssel on ruma, niin se on SUURI, ja kuka vaan mahtuu sinne, on oma ittensä ja kaupunki on täynnä niin paljon erilaisia ihmisiä.
Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: ihmiset. Mun kokemuksien mukaan täällä ollaan auttavaisia, kohteliaita ja ystävällisiä. Jos oot kaupungilla kartan kanssa, kestää hyvin vähän aikaa, kun joku on jo tarjoomassa apuansa ja sulle tullaan juttelemaan. Jos puhuu englantia, usein joku kysyy mistä on kotosin, vaikka olis "vaan" utelias. Asiakaspalvelijoist löytyy sit taas molempia : töykeitä ja työhönsä tympääntyneitä ja himu ystävällisiä ja avuliaita. Ja täällä on paljon (ainakin omasta mielestä suhteellisesti paljon enemmän kuin Suomessa) eri kulttuureista a maista tulleita, joiden kanssa on ihana viettää vapaa-aikaa ja mennä vaikka kahville ja vaihtaa kokemuksia mitä erilaisimmista asioista.
Mulle täälä on tuntunut helpommalta kuin Suomessa, ja oon pitkään miettinyt syytä siihen, miks musta tuntuu siltä. En oo varma viälkään, osaanko jaotella kaikki syyt ja seuraukset tilanteeseen liittyen. Johtuuko se siitä, että täällä sai tavallaan alottaa "puhtaalta pöydältä" vai onko asia oikeasti niin, että täällä on helpompaa ? Suomessa mun kokeman mukaan on sellasia "näkymättömiä rajoja ja muureja", jotka tavallaan rajottaa ja ohjaa sun esim. sosiaalist kanssakäymistä. Vai onko se siitä kii, et täällä ne"rajat" on matalemmat ja ero Suomen ja Saksan välillä on se helppous ?
Ei elämä, oli sen tapahtumapaikka mikä tahansa, oo vaan ruusuilla tanssimista, eikä se myöskään oo ollu sitä täällä. Oon monet kerrat itkeny, ku on tuntunu vaikeelta tai on tapahtunu jotaa surullista, ja halunnu vaa et siin olis jok ketä vaan ottais sua kädestä kii, halais ja sanois et kaikki järjestyy kyllä, mut se ei oo enää samanlaist kun se oli Suomessa. Täällä annan ittelleni luvan siihen, et joskus tuntuu pahalata ja se on ihan okei, mut sit seuraavana päivänä otan taas positiivisen asenteen ja mietin, mitä kaikkee hyvää mun elämässä on ja mistä saan olla kiitollinen."
Tän verran ehdin kirjottamaan, enne ku juan saapu Wieniin. Pääpointtihan nyt on se, että mä oon täällä tosi onnellinen. Ja paljon vahvempi.. Vaikka oon aika herkkä ja kyyneleet purkautuu silmissä jo sillon ku katon telkkarista, kun joku lempparihahmo vaikka kuolee, niin oon myös uskaltanu alkaa tekeen päätöksiä perustuen mun omaan hyvinvointiin, enkä siihen et no mulla on paha olla mut pelkään et toiseen sattuu.
On vapauttavaa sanoa olevansa onnellinen.
Se kun tuntuu vaan niin hyvältä.
Syy, miks mä en oo postannu on se, että oon halunnut tän tekstin saada ulos jo niin kauan, mutta en osaa laittaa näitä sanoja paperille.. Jo joulukuusta lähtien mun ajatukset on olut sekasemmat kun koskaan aikasemmin, enkä osaa jäsentää niitä paperille.
Järkevin, mitä oon saanut aikaseks oli varta vasten blogiin tarkotettu teksti, jonka kirjotin pari viikkoa sitten iltajunassa.
"Oon yrittäny jo pidemmän aikaa ja monen monta kertaa muodostaa mun viimeaikojen ajatusmyskystä jonkinnäköstä tekstiä, joka kiteyttäis kaiken sen, mitä mun ajatuksissa tapahtuu.
Istun tällä hetkellä junassa Münchenistä lähteneessä junassa määränpäänä Wien. Aamulla oon noussut seiskalta, kymmeneltä lukinnut kotioven ja treffanut Nikin Düsselin HBF:lla ennen astumista ekaa kertaa ikinä ICE-junaan (oli muuten tosi mukava matkustaa sillä !) Ostin siis kaks viikkoa sitten ex tempore liput mun sukulaisten luo pääsiäiseksi.
Täällä on ihana vapaus, joka ylittää maiden rajat ja on antanut mulle turvallisen keinon ottaa ensiaskeleet tulevaisuuteen, sekä tässä että nyt, että huomenna ja puolen vuoden päästäkin. Varmaa on tällä hetkellä vain se, että heinäkuun alussa suunnaksi otetaan Suomi ja otetaan kaikki irti mulle rakkaasta Suomen kesästä ja niistä ihmisistä, ketä oon kaivannu täällä Saksassa olon aikana. Mitä tapahtuu ensi syksynä ja missä, on vielä auki. Jos mä ensi syksynä jään Suomeen, niin en ainakaan lopullisesti. Eurooppa kiehtoo, innostaa ja avartaa. Saan siitä ja näistä ihmisistä ja kulttuurista jatkuvasti inspiraatiota.
Kun toisella käytäväpuolella oleva tyttö astu junaan, bongasin hänen matkalaukkuunsa kiinnitety tarran "I <3 Europe" ja tajusin, että toihan on just mun tarra ja se juttu. Mä rakastan matkustamista ja tää täällä olo on vielä selkeemmin avannu miksi mä rakastan olla täällä ja tätä maata, niitä maita joissa oon ollu. Älkää ottako mua väärin, mä rakastan Suomea ja se tulee aina oleen mulle se paikka, maa ja ympäristö, josta mä tuun ja mun juuret tulee oleen , mut on piirteitä ja asioita, mistä mä pidän enemmän täällä ja tuntuu enemmän mun tyylisiltä tavoilta hoitaa asioita. Mä rakastan sitä, että vaikka Düssel on ruma, niin se on SUURI, ja kuka vaan mahtuu sinne, on oma ittensä ja kaupunki on täynnä niin paljon erilaisia ihmisiä.
Siitä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: ihmiset. Mun kokemuksien mukaan täällä ollaan auttavaisia, kohteliaita ja ystävällisiä. Jos oot kaupungilla kartan kanssa, kestää hyvin vähän aikaa, kun joku on jo tarjoomassa apuansa ja sulle tullaan juttelemaan. Jos puhuu englantia, usein joku kysyy mistä on kotosin, vaikka olis "vaan" utelias. Asiakaspalvelijoist löytyy sit taas molempia : töykeitä ja työhönsä tympääntyneitä ja himu ystävällisiä ja avuliaita. Ja täällä on paljon (ainakin omasta mielestä suhteellisesti paljon enemmän kuin Suomessa) eri kulttuureista a maista tulleita, joiden kanssa on ihana viettää vapaa-aikaa ja mennä vaikka kahville ja vaihtaa kokemuksia mitä erilaisimmista asioista.
Mulle täälä on tuntunut helpommalta kuin Suomessa, ja oon pitkään miettinyt syytä siihen, miks musta tuntuu siltä. En oo varma viälkään, osaanko jaotella kaikki syyt ja seuraukset tilanteeseen liittyen. Johtuuko se siitä, että täällä sai tavallaan alottaa "puhtaalta pöydältä" vai onko asia oikeasti niin, että täällä on helpompaa ? Suomessa mun kokeman mukaan on sellasia "näkymättömiä rajoja ja muureja", jotka tavallaan rajottaa ja ohjaa sun esim. sosiaalist kanssakäymistä. Vai onko se siitä kii, et täällä ne"rajat" on matalemmat ja ero Suomen ja Saksan välillä on se helppous ?
Ei elämä, oli sen tapahtumapaikka mikä tahansa, oo vaan ruusuilla tanssimista, eikä se myöskään oo ollu sitä täällä. Oon monet kerrat itkeny, ku on tuntunu vaikeelta tai on tapahtunu jotaa surullista, ja halunnu vaa et siin olis jok ketä vaan ottais sua kädestä kii, halais ja sanois et kaikki järjestyy kyllä, mut se ei oo enää samanlaist kun se oli Suomessa. Täällä annan ittelleni luvan siihen, et joskus tuntuu pahalata ja se on ihan okei, mut sit seuraavana päivänä otan taas positiivisen asenteen ja mietin, mitä kaikkee hyvää mun elämässä on ja mistä saan olla kiitollinen."
Tän verran ehdin kirjottamaan, enne ku juan saapu Wieniin. Pääpointtihan nyt on se, että mä oon täällä tosi onnellinen. Ja paljon vahvempi.. Vaikka oon aika herkkä ja kyyneleet purkautuu silmissä jo sillon ku katon telkkarista, kun joku lempparihahmo vaikka kuolee, niin oon myös uskaltanu alkaa tekeen päätöksiä perustuen mun omaan hyvinvointiin, enkä siihen et no mulla on paha olla mut pelkään et toiseen sattuu.
On vapauttavaa sanoa olevansa onnellinen.
Se kun tuntuu vaan niin hyvältä.
