Loma Suomessa oli aivan ihana ! Mä en ois voinu kuvitellakkaan, kuinka ihanaa oli mennä kotiin ja syödä suomalaisia ruokia ja mikä kaikista tärkeintä, nähdä mun perhettä ja ystäviä. Tai no, ystävien näkeminen jäi vähän vähemmälle, kun meiän koko 17-henkisestä porukasta vaan yks säästy kivalta oksuepidemialta. Tiedä sitten mikä norovirus se oli, mutta se vei keskimäärin kaks päivää per nokka selviytyä siitä kuntoon. Varmeen karmein sairastumine, mitä oon kokenu, mut onneks sille voi jo nyt nauraa :-D
Täplällä oli kyllä meitä kaikkia rankempi joulu. Mummulle ja vaarille on muuttanu pieni taskussa asuva Luru-koira, joka on ihana ja vallottava ja energinen ja ihana ja ihana. Voitte vaan kuvitella ne 17 henkeä, ketkä kaikki oli ihan haltioissaan, mä ihan täysin mukaanluettuna. Maailman sulosin otus, ketä halus kaikista eniten leikkiä Täplän kanssa ja jahdata sitä ja juosta perässä, mutta...meiän Täplä ei voi sietää Lurua. Siinä sitten yritettiin siedättää Täplää ja hän aina hyppi kaikille penkeille, mihin Luru ei yltäny. Loppulomasta päästiin kyllä jo vähän haistelemaan ja Luru jopa "sai" koskea Täplään. Voi meidän vanhaapiikaa, pakko sun Täplä on kuule tottua !
Siinäpä se ajatus, joka on kummitellu mun mielessä nyt jokusen aikaa, välillä hieman taka-alalla ja välillä enemmän pinnalla. Suomi vai Saksa ? Ennen mun lähtöä ees koko au pair-vuodelle, olin aatellu, että jos kaikki menee siellä hyvin, saattaisin jopa jäädä Saksaan. Ja niin siinä sitten kävi, että kaikki alkoi mennä tosi hyvin. Tai ehkä lähtöolosuhteet saattoi vaikuttaa asiaan - Suomessa mä olin pitkään ollut ihan hukassa ja surullinen, pienen kaupungin kuviot ahdisti ja tuntu, että kun oli yhden murheen saanut mielessä käsiteltyä ja prosessoitua, kulman takaa tuli jo seuraava.
Tottakai mä - niinkun varmaan oon joskus täällä blogin puolella sanonukki -
olin niin onnellinen kun tulin Düsseliin, mä tykkäsin ja tykkään edelleen tästä meiningistä, mikä täällä on niin tosi paljon. Nää ihmiset on niin avoimia ja auttavaisia ja ystävällisiä, ja se on tosi virkistävää. Kai nää lähtöolosuhteetkin vaikutti siihen, että tänne tullessa kaikki oli jotenkin niin uutta ja raikasta ja tuntu hyvältä. Sai alottaa ihan puhtaalta pöydältä ja se tuntu sen kevään ja talven jälkeen just siltä, mitä mä tarttisinkin sillon. Kaikki oli niin hyvin ja mä olin onnellinen ja mä uskoin ihan tosissani, että mä haluan jäädä tänne ja se olis mulle se parempi vaihtoehto.
Ja mikä tilanne on sitten nyt ? Odottamaton, järjetön Suomi-kaipuu iski joulukuussa, ennen mun matkaa jouluksi kotiin. Se oli jotakin, mitä mä en ollu odottanut ollenkaan, koska mä oon niin pitkään halunnu lähtee ulkomaille, se on ollu yks mun suurimmista unelmista. Ja sitten sain jotenki rauhoteltua itteni ennen lähtöä, että Saksa on edelleen vahva ja hyvä vaihtoehto ja mä haluan sitä, kunnes mä menin kotiin ja kaikki tuntemukset ja ajatukset heitti ihan täydellistä kuperkeikkaa. Tajusin kuinka paljon mä oikeasti kaipasin Suomeen ja mun perhettä ja kaikkea säätä ja ruokaa ja Suomessa ajamista autolla ja ihan pöhköjä asioita. Käytiin jokirannassa sukulaisten kanssa yhessä tyylikkäässä ruokaravintola/livemusiikkibar -paikassa ja mä vaan auoin suutani kuinka kauniisti Aurajoen ranta oli valaistu, kuinka nättejä taloja Turun keskustassa oli ja miten chick-paikkoja meillä Suomessa on, miten paljon kotimaista osaamista ja taitoa koko Suomi pitää sisällään. Turku on kaunis, Düsseldorf on...ei niin kaunis. Nyt mä intoilen, kuinka mä haluaisin opiskella (mulla on tällä hetkellä tosi kova opiskeluinto, haluan opiskelemaan !!) Turussa ja syödä suomalaista (kallista) ruokaa ja kävellä pakkasessa ja auringonpaisteessa ja ihailla kuinka kaunis maa Suomi oikeastaan on. Lukea loputtomiin hyviä kirjoja ja käpertyä peiton alle ja juoda kuumaa kaakaota.
Silti mua pelottaa, mihin se alun Saksa-hypetys katosi ? Kyllä mä silti tykkään olla täällä, mä pidän tästä suurkaupungista ja edelleen, täällä on vapautta tehdä asioita ehkä enemmän. Mä oon tullu lähelle niitä kysymyksiä ja päätöksiä, jotka tuntuu nii aikuisilta ja itsenäisiltä ja se pelottaa myös. Aina ennen on voinu kysyä neuvoa äitiltä tai mun perheeltä, mutta täällä monissa asioissa niin ne päätökset ja pohdinnat on joutunu tekemään yksin, ja ehkä se tulee nyt selkeämmin esille tän suomi-saksa jojoilun kanssa. Mitä jos mä valitsenkin "väärin" ? Kun toisaalta miettii niin "väärä" valinta on hassu käsite, koska ei asiat oo ikinä mustavalkosia. Molemmissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia, mutta en mä silti haluaisi joutua katumaan sitä päätöstä, minkä ikinä sitten teenkään, ja sitäkin enemmän, että tekisin ne päätökset oikeista syistä. Miten sitä oppii päättämään mitä haluaa eniten, kun on monia tärkeitä asioita ?
Huh, tuntuu hurjalta ajatella tätä, kun on toisaalta yrittäny työntää sitä mielestä pois koko kysymystä tänne palattua. Onko jollakulla muulla sellanen pelottava tunne tulevaisuudesta ja päätöksen teosta ja itsenäistymisestä ? Tiiän kyllä, että jossakin jollakulla muullakin on pakko olla jotaa samankaltasia ajatuksia, mutta tän asian suhteen täällä Saksan päässä on vaan vähän juttukaverit vähissä. Nyt pitää kyllä saada taas ajatukset muualle ja alottaa se vaikka kuuntelemalla tätä :-)
Mielipiteet erittäin tervetulleita :-) Mä ainakin aion ehkä vielä tätä muuttaa, nyt on uus vuosi ja uudet kujeet ja mulla on aikomus ryhdistäytyä tän bloggaamisen suhteen. Mitäs te tykkäätte ?
En malta oottaa ! Ja mulla viälä maailman paras lento täältä suaraan Hesaan ja vaihto Turkuun ! Oi tule joulu ja lumi ja kaikki ihanat ihmiset !!
Ihanaa ja onnellista joulua !
Siis kaikille ihanille ja blogin lukijoille, nauttikaa ! :-) Meikästä kuuluilee varmaan ensvuaden pualella tai hiuka enne uutta vuatta, kun kone taitaa jäädä tänne..
Meillä on LUNTA ! Tänää on taivaan täydeltä tupruttanu jo melkeempä seittemän tuntia lunta ja ah, makes me happy. Varsinki nytten, kun Suomi-kaipuu on ollu pinnalla tässä viime aikoina, ni se että tualta taivaalta leijailee tollasia ihania lumihippusia tekee mut onnelliseksi. Eikä enää kun KAKSI VIIKKOA ni mä pääsen kotiin !
Maailman söpöimmät huopakynät !! Ihanaa taukoa ainaisiin Stabiloihin ;)
Luin viime viikolla ensimmäisen saksankielisen kirjani. No okei, ehkä tässä on vähän huijausta, ku se oli potteri, ja nehän nyt on enemmän tai vähemmän miljoona kertaa tullu luettua :-) No, meni tosi hyvin vaikka silti aina tunuu tajuuvan kuinka paljon on vielä opittavaa. Toisaalta ehkä pitäis enemmän ajatella tota enemmän siltä kannalta, et mä hei luin sen kirjan ja ymmärsin ja se oli kyllä ihan page-turneri että aika hujauksessa se meni vaikka olikin vähän "väärä" kieli ;-) Nyt on toka menossa ja sitten oon ton kolmosen kanssa käyny hakemassa ja en malttais oottaa että saisin ne kaikki luettua, lisäälisäälisää. Mikään ei voita sitä, kun ei malta laskee kirjaa käsistään koska se on niin hyvä. Ja mä oon vielä sellanen, että mä en osaa kattoa ees kelloa sillon. Saatan huomata et hups kello on kolme yällä ja silmät painuu kiinni ku aina luki vielä seuraavan luvun tai seuraavat kymmenen sivua.
Mä rakastan kirjoja.
